Miksi TilaInterior on nyt Nuan?

Miksi perinteinen sisustussuunnittelu ei enää riittänyt? Pienenpieni kohtaaminen aivan tavallisena syyspäivänä voi saada liikkeelle tapahtumasarjan, jonka seurauksena syntyy jotakin odottamatonta. Erilaista ja vaikuttavaa.

 

Näin kävi meille, Nuanin perustajille, jotka pieni kohtalon oikku lennätti yhteen vuonna 2015. Nuan syntyi kahden muotoilijan osaamisen yhdistelmästä; tilasta, palvelusta ja vastuullisuudesta. Palavasta halusta, että asiat voi tehdä oikein, kestävästi ja ilman mutkien suoristelua. Nimensä toimisto sai uutta tarkoittavasta sanasta, Nua – haasta totuttua, pintaa syvemmälle, uusia näkökulmia, jotain merkittävää. 

 

MERKITYKSELLISTÄ SUUNNITTELUA

Olemme saaneet tarpeeksemme siitä, että tilasuunnittelu mielletään koristeluksi ja muotoilu-sana liitetään kaikkeen ilman todellista merkitystä. Tiedämme miten suuria hyötyjä voidaan saavuttaa, kun asiat tehdään oikein. Tilasuunnittelun ja palvelumuotoilun yhdistelmä antaa avaimet aidosti käyttäjälähtöiseen suunnitteluun. Vaikuttavien kokemusten luomiseen. Muotoilun työkalut ja osallistavat metodit vievät uusien oivallusten äärelle haastamalla myös asiakkaat miettimään tiloja ja palveluympäristöjä laajemmin. Vastuullisuus on sana jota viljelemme laajalti, sillä se läpileikkaa kaiken mitä teemme. Sillä kun suunnittelun keskiössä on ihminen ja kokemus, teemme parempia valintoja ja ne taas johtavat kustannustehokkuuteen ja taloudelliseen hyötyyn. Yksinkertaista, mutta toimivaa.

 

OSALLISTAVA JA KUUNTELEVA KUMPPANI

Kokemus on osoittanut, että yhdessä tekemällä ja osallistamalla saavutetaan paras lopputulos. Työskentely yhdessä asiakkaan kanssa takaa sen, että asetamme yhteiset tavoitteet ja työskentelemme saman päämäärän eteen. Prosessi on helpompi viedä läpi avoimessa vuorovaikutuksessa. Egomme eivät myöskään ole järin suuret, joten teemme töitä nöyrästi ja kuuntelemme herkästi. Emme toteuta omia korkealentoisia visioitamme vaan suunnitelmat kumpuavat aina asiakkaidemme ja heidän asiakkaidensa tarpeista. Palvelumuotoilun metodit auttavat meitä määrittämään vaikuttavimmat tekijät ja testaamaan niitä yhdessä.

 

 

On tärkeää, että tekemämme työ synnyttää asiakkaissamme pieniä oivalluksia. Juuri niitä, jotka alkavat aivan pienestä ja lopulta tempaavat mukaansa. Oivalluksia, joiden seurauksena syntyy jotain odottamatonta, uutta ja vaikuttavaa.